Kiantaman ja 4H:n yhteistyö jatkuu Pohjois-Pohjanmaalla
maanantai 27.08.2018
Julkaisuvapaa 27.8.2018
Kiantama Oy on aloittanut puolukan oston yhteistyössä 4H-järjestön kanssa. Ostoasemia on avattu Pohjois-Pohjanmaalle yhteensä 7 kappaletta. Osto aloitetaan maanantaina 27.8.
”Yhteistyön tavoitteena on saada riittävästi marjaa tulevan talven jalostustarpeisiin, ja kotimainen yhteistyökumppani avasi mahdollisuuden saada raaka-ainetta laajalta alueelta. 4H-yhdistyksellä on marjan ostosta jo vuosien kokemus, minkä ansiosta yhteistyö sujui hyvin viime kesänä. On myös mukava tarjota ansaintamahdollisuus poimijoille muuallakin kuin Kainuussa, missä Kiantamalla on perinteisesti yleisiä ostopisteitä”, sanoo Vernu Vasunta, Kiantaman toimitusjohtaja. Molempien osapuolten toiveissa on, että yhteistyö jatkuisi myös tulevina vuosina.
Lisätietoa ostoasemien sijainnista ja aukioloajoista saa Kiantamalta (puh. 040-556 2275) sekä 4Hjärjestön www-sivuilta paikkakunta.4h.fi (paikkakunta -sanan tilalle laitetaan haluttu paikkakunta).
Ostoasemia on avattu seuraaviin kuntiin: Liminka, Siikajoki, Vihanti, Muhos, Tyrnävä, Utajärvi ja Vaala.
Suomussalmella toimiva marjanjalostusyritys Kiantama Oy valmistaa monipuolisesti erilaisia marjatuotteita. Kuluttajille on suunnattu Biokia-tuoteperhe, ja elintarviketeollisuuteen toimitetaan muun muassa marjapakasteita, mehutiivisteitä, kuivattuja marjoja ja marjajauheita. Noin puolet Kiantaman liikevaihdosta muodostuu viennistä. Riittävän raaka-aineen turvin turvataan työpaikat Suomussalmella yli 40 henkilölle sekä pystytään kehittämään toimintaa.
Lisätietoja aiheesta:
Vernu Vasunta
Toimitusjohtaja, Kiantama Oy
vernu.vasunta@kiantama.fi, puh. 0201 4422 53
Video vastuullisuudesta löytyy YouTubesta Kiantaman Biokia-tuotteet- kanavalta nimellä Kiantama – Vastuullista marjanpoimintaa.