Katsaus satotilanteeseen
perjantai 25.07.2025
Lakan poiminta on alkanut osassa maata ja mustikan poimintaa aloitellaan eteläisessä Suomessa. Satokausi on siis vasta alkuvaiheessa, mutta alla lyhyt katsaus tämänhetkiseen tietoon perustuen.
Lakkasato jää heikoksi
Lakan satokausi on parhaillaan käynnissä, mutta sadon odotetaan jäävän heikoksi. Tästä johtuen arviomme on, että lakan saatavuus tulee olemaan huono kolmeen edeltävään hyvään lakkavuoteen verrattuna.
Mustikkasadosta keskinkertainen
Mustikkasato on Suomessa jäämässä hyvien satovuosien jälkeen selvästi heikommaksi. Luonnonvarakeskuksen julkaiseman satoennusteen mukaan sadon odotetaan olevan korkeintaan keskinkertainen ja jo käynnistynyt poiminta antaa samansuuntaisia viitteitä.
Osaltaan satoa heikentää myös tälle satokaudelle Suomessa yleistynyt mustikanlaikkupikarisieni (Valdensinia heterodoxa). Tästä Suomessa toistaiseksi varsin vieraasta taudinaiheuttajasta on tehty tänä kesä jo useita kymmeniä havaintoja etenkin maan etelä- ja keskiosissa ja paikoitellen mustikkasadosta jopa parikymmentä prosenttia on tuhoutunut. Mustikan lehdissä tauti näkyy muun muassa ruskeina täplinä. Pahimmillaan mustikanlaikkupikarisieni kuivattaa mustikan varvun, jolloin sen marjantuotanto estyy. Taudinaiheuttajan voimakkaaseen leviämiseen ovat ilmeisesti vaikuttaneet kevään ja alkukesän otolliset sääolosuhteet. Mustikanlaikkupikarisieni on kasvitauti, eikä ihmisten terveydelle vaarallinen eli marjoja voi poimia ja syödä turvallisesti.
Puolukan satonäkymät toistaiseksi hyvät
Puolukan satonäkymät ovat Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan keskivertoa paremmat ja marjoja on raakilevaiheessa runsaasti. Sadon talteen saamiseen vaikuttaa kuitenkin rajallinen poimijamäärä Suomessa ja Ruotsissa. Koska vanhoja varastoja ei edellisvuosilta ole juurikaan jäljellä, tarjonta tulee perustumaan pitkälti uuteen satoon.
Euroopan metsämustikan sadot jäämässä heikoiksi
Arviomme on, että talteen saatava marjasato tulee Suomessa ja Ruotsissa olemaan aiempia vuosia reilusti pienempi. Tähän vaikuttavat heikompien satonäkymien lisäksi poimijoiden määrä. Suomessa on n. 2600 työsuhteista thaipoimijaa, mutta Ruotsissa vain alle 100.
Ukrainassa ja Baltiassa mustikkasadot ovat jäämässä heikoiksi. Metsämustikan saatavuus tulee siis olemaan rajallinen